Suomalaisen hevimetallin pioneerin rohea tarina

Marco oli Suomen kansainvälisesti menestyneimmän bändin Nightwishin basisti-solisti. Legendaarisen Tarot-yhtyeen perustajana hän on elänyt todella railakkaan rock'n'roll-nuoruuden Suomessa ja maailmalla. Nuoruuden, johon kuuluivat niin kliseiset hotellihuoneiden hajottamiset kuin myös viinanhuuruiset keikat ja levytyssessiot.

Tarinan kääntöpuolena ovat olleet ulkopuolisuuden tunne, masennus ja alkoholismi. Sinnikkyydellään Marco on kääntänyt herkkyytensä voimavaraksi ja elämänsä ”ryysyistä rikkauksiin”.

Henkilökuva Marcosta vilisee paljon tuttuja nimiä. Kirka, Sleepy Sleepers, Iron Maiden ja Tony Iommi ovat esimerkkejä ihmisistä ja bändeistä, joiden kanssa Marcon polku kohtaa. Kirja sisältää myös armoitettua pohdintaa eri instituutioista, ihmisrodusta ja maailman nykytilasta.

Kirjailija Timo Kangasluoma kirjoittaa omien sanojensa mukaan ainoastaan sellaisia henkilökuvia ja elämäkertoja, joilla on väliä! Häntä kiinnostavat monitahoiset ja avoimet persoonat, jotka uskaltavat puhua niin vahvuuksistaan kuin heikkouksistaankin.

Ilmestyy: 10/2017
Kirjailija: Timo Kangasluoma
Kustantaja: Docendo
ISBN: 978-952-291-404-0
Sivuja: 192
Sidosasu: Sidottu

Kirja Marco Hietalan sanoin:

Kirja!?!? Minusta!?!? Mitä Helvettiä!?!? Siinä oli mun ensireaktio kun Nightwishin miksaaja Kimmo Ahola sanoi, että hänelle tuttu kaveri, Timo Kangasluoma, oli kysynyt yhteystietoja ja mahdollisuuksia kirjoittaa kirjaa minun elämästäni.

Kohtasimme Timon kanssa Oulussa joulukuussa 2016, ja kuten Kimmo oli jo minulle todennut, Timo oli, ja on asiallinen, mukava ja huumorintajuinen kaveri, jonka kanssa on helppo tulla toimeen.

Sovimme siis ensimmäisen alustavan juttusession kevättalvelle 2017 kotiini Kuopioon. Niin sitten tarinoin Timon nauhurille niitä näitä, kirjailijan itse kysellessä välillä kiinnostavampia yksityiskohtia. Yhtäkkiä huomasimme parantavamme maailmaa mun saunassa tai olohuoneessa. Koko olemassaoloni historia kulki suusta nauhurille, ja kohti painoa, leviten pikkutarinoihin ja idealistisiin tulkintoihin maailmasta, uskontojen passiivis-agressiivisesta, mutta kuitenkin militantista totuuksien hylkäämisestä, ja tietenkin urapoliitikkojen ja vanhan maailman puolueiden tyhjien lupauksien myymisestä. Kiitoksia Timo monesta yllättävänkin mielenkiintoisesta ja viihdyttävästä illasta.

Me oltais tapaamistemme perusteella voitu kirjoittaa vaikka kolme kirjaa.

Tulossa on kuitenkin vain yksi. Väistämättä vajavainen, mutta asioiltaan ja tarinoiltaan olennaiseen keskittyvä (toivottavasti). Olen jäävi sanomaan, pitäisikö tämän kiinnostaa vai ei, mutta ainakin itse nauroimme, ihmettelimme ja jopa surimme tiettyjä tapahtumien käänteitä. Lukekaa tarinani jos huvittaa, mutta lukekaa nyt edes vähintäänkin jotain!

Marko Hietala Kuopiossa 22.08.2017.

****

Näyte kirjasta, osa 1:

- Tarotin synty –

Olimme Sakun kanssa soitelleet kimpassa jo pitkän aikaa ja mukana oli ollut aina vähintään myös joku rumpalina, ja nyt se oli Jyrki Tulppo. Hän oli mukava kaveri ja musikaalinen. Hän soitti useita instrumentteja ja lauloi stemmoja, mutta rumpalina hän oli sellainen keskinkertainen. Eräänä päivänä vuonna -84 vastasin puhelimeen, ja siellä oli eräs Pekka Kinnunen, joka kyseli Sakua. Koska Saku ei ollut paikalla, niin hän päätti pienen harkinnan jälkeen avautua asiastaan minulle. ”Teillä on paska rumpali, minä voisin tulla teille rumpaliksi”, hän sanoi. Ajattelin, että jaha tässä onkin melko suorasanainen kaveri. Olin kyllä jo tuolloin tiedostanut tilanteemme, että tällä kokoonpanolla emme Sakun kanssa pääsisi sinne asti minne meidän tavoitteemme oli asetettu. Jatkoin kuuntelua ja tarkkavaisuuteni lisääntyi, kun hän mainitsi että hänellä on samanlainen Ludwigin tuplabasarisetti kuin Cozy Powellilla. Jälkeenpäin kuulin, että hänellä oli mennyt useita kuukausia kerätä rohkeutta, että hän uskalsi soittaa asiasta. Hän oli nähnyt meitä Rock SM -kisassa ja muualla ja ajatellut, että tuossahan olisi kerrankin sellainen bändi, jossa olisi hänelle vertaisiaan soittajia.

Anyways, ajattelin, että katsotaan sitten mikä tämä on jäbä miehiään. Ja niinhän siinä kävi, että Spede, niin kuin me häntä aloimme kutsumaan, sai paikan. Siinä kohtaa syntyi Tarot, vaikka jatkoimmekin vielä soittamista jonkin aikaa Purgatory-nimellä. Oli saatu kasaan sellainen porukka, jossa oli toisiaan täydentävät kitaristi, basisti, laulaja ja rumpali, joilla oli kaikilla sama päämäärä ja myös kyvyt sen päämäärän toteuttamiseen. Meillähän oli komppikitaristina tuolloin vielä Vetelin Harri naapurikylästä Karttulasta. Hänen intressinsä olivat kuitenkin enemmän perinteisen heavyn kuten Zeppelinin ja Purplen puolella, kun meidän tyylilaji oli selkeästi new wave of british heavymetal. Niinpä hän lopetti vuoden -85 lopulla, jolloin jatkoimme triona. Noihin samoihin aikoihin pitkäaikainen kaverini Kuopion musiikkilukion ajoilta, suuri heavyn ystävä Tuomo Leskinen ja minä olimme Kuopion Kaupunginhotellissa eli tutummin Renkussa iltaa viettämässä ja soosia vetämässä. Siihen aikaan Kirkalla oli vielä niin sanottu tanssikokoonpanonsa, joka kiersi ravintoloita, ja encorena kuultiin muutamia rock-kappaleitakin, kuten Rainbow’n Long Live Rock ’n’ Roll. Tuomo tunsi porukkaa Kirkan roadcrew:stä ja kävi vaivihkaa juttelemassa Kirkalle ja bändille, että tuolla salissa istuu nyt se Marko, josta olen aiemminkin puhunut, että sehän voisi tulla laulamaan Kirkan kanssa tuon Long Live Rock ’n’ Roll -biisin.

Jossain vaiheessa Tuomo tuli luokseni ja sanoi, että sinun täytyy pian mennä Kirkan kanssa laulamaan. ”Voi vittu saatana sun kanssa”, pääsi suustani. Mä olin päissänikin kuin apina. No eihän se mitään enää auttanut. Niin minä kävin lavalla ja vedimme biisin kimpassa ja säkeitä sekä kertosäkeitä laulettiin vuorotellen ja niin edelleen. Hyvä meininki tuntui olevan, mutta en minä odottanut mitään sen kummempaa. Mutta Kirkahan vei asian eteenpäin Flamingo Recordsille, jonka olivat vasta perustaneet Kassu Halonen, Kisu Jernström ja Vexi Salmi, ja kertoi että siellä Kuopiossa on sellainen kaveri, joka tosiaan osaa laulaa. Ne onki jostain sitten selville, että me treenattiin siinä vaiheessa Kuopion keskustassa nuorisokeskuksella. Sinne tuli Flamingolta yhteydenottopyyntö meikäläiselle. Olin postittanut Purgatoryn demokasetteja jo useammille levy-yhtiöille aiemmin ja käynytkin muutamassa demoja esittelemässä Oulunkylän reissujen yhteydessä, mutta ilman tulosta. No seuraavalla Oulunkylän reissulla otin nauhat mukaan ja menin tapaamaan jäbiä. Kassu Halonen otti minut vastaan ja pisti kasetin soimaan. Puolessa välissä ekaa biisiä hän huusi paikalle Kisun ja sanoi: ”Juma, kuuntele mikä laulaja.” Sitten paikalle tuli myös Vexi Salmi. Samalla reissulla tuli kättä vastaan ja toivotettiin tervetulleeksi yhtiöön. Niillä oli uusi firma ja ne tarvitsi bändejä, ja minun ja Kirkan kohtaaminen sattui juuri oikeaan aikaan. Urani kannalta Mr. Babitzinista oli erittäin suuri apu. Kirkahan teki Flamingolle myös itse rock-levyn ja mekin päädyimme Kirkan kanssa samoille rundeille myöhemmin. Me lämpättiin Tarotilla, ja päätteeksi tuli Kirkan Rock Show. Harmittaa Kirkan puolesta se, että hänen kaksi rock-levyään eivät oikein menestyneet. Hän oli niin innoissaan vetäessään esimerkiksi Purplen Burniä, että siitä todellakin näki mitä hän olisi kaikkein mieluiten tehnyt. Hänen oli pakko palata takaisin iskelmien pariin, jotta sai tienattua leipänsä. Minulla on paljon kavereita jotka soittavat esimerkiksi Viking Linellä jossain bilebändissä, vaikka haluaisivat oikeasti vetää jotain ihan muuta. Se on minusta kuitenkin ihan ok, koska pitäähän se leipä jostain tienata. Minulle sellainen elämä ei kuitenkaan ole koskaan ollut mikään vaihtoehto. Minusta se on verrattavissa johonkin konttoriduuniin, jollaista varten minunlaistani luonnetta ei vain ole tehty. Toki olen soittanut erilaisissa projektikokoonpanoissa monenlaista musaa ja soitan edelleenkin. Mutta ne ovat minulle sellaisia harrastejuttuja, joita teen silloin kun mukana on hyviä tyyppejä ja kun ne eivät vie liikaa aikaa oleellisen musan tekemiseltä.

- Säveltämisen lyhyt oppimäärä –

Olimme pitkään Sakun kanssa kirjoitelleet biisiaihioita, ja niistä oli siihen Flamingolla läpi menneeseen demonauhaan eksyneet meidän mielestä parhaimmat. Mutta nyt täytyi luoda lisää uutta materiaalia, jotta levy saataisiin tehtyä. Meidän biisinteko-dynamiikka Sakun kanssa oli usein sellainen, että Sakulla oli hyvä riffi ja siihen muutama sointu. Minä lisäilin sitten melodian ja lisää sointuja ja tein tekstin. Sakulla ei ollut vastaavaa teoreettista koulutusta, mutta kun minä näytin joitain juttuja, niin Saku omaksui ne todella nopeasti. Lisäksi Saku otti selvää asioista tutkimalla itse. En ole koskaan väittänyt, että hyvän musiikin tekeminen vaatii nuottien opettelua ja muuta musiikin teoriaa, mutta minulle henkilökohtaisesti siitä on ollut kyllä tosi paljon hyötyä. Musiikin teoriahan on hyvin matemaattista. 1 + 2 = 3, mutta 2 + 2 = 4 voi soundata paremmin. Eli tulokset tiedetään, mutta niistä useimmiten valitaan parhaiten tilanteeseen sopivaa. Musiikin teorian liiallisessa käyttämisessä on varjopuolensakin, koska silloin saattaa urautua erilaisiin sääntöihin perustuvan musiikin tekemiseen. Aina silloin tällöin teoriat pitää siis heittää roskikseen ja lähteä koettamaan ihan puhtaalta pöydältä, jotta pystyy luomaan jotain uutta ja ennalta arvaamatonta. Yksi suuri musiikin tekemisen sääntö on minusta se, että kaikki käy, kunhan vain osaat ajoittaa nämä erilaiset yhdistelyt oikealla tavalla. Se on musiikin tekemisen laajuuden ydin. Sanotaan, että kaikki länsimainen musiikki on jo tehty, mutta kyse onkin siitä, miten yhdistelet jo olemassa olevia säveliä, sävelkulkuja ja sävyjä, jotta ne luovat ihan uudenlaisia tunnelmia. Huomasin jo silloin, että on turha luoda valmiit riffit ja melodiat etukäteen, huomioimatta sitä, kenen kanssa niitä soittaa. Täytyy osata huomioida ja käyttää aina kunkin soittajan vahvuuksia hyväkseen. Musiikki kun on sellainen symbioosi kunkin bändin soittajan henkilökohtaisista ominaisuuksista ja taitotasosta. Pitää ymmärtää, että esimerkiksi jos minä teen yhdeksän neljäsosaa -jakoisen jutun, jossa tulee tuollainen kulma tuonne ja tällainen kitaratrilli tänne, niin jos muut soittajat ei ole koskaan sellaista ennen tehneet (tai kun ovat jotain vastaavaa koettaneet, niin ovat epäonnistuneet), niin sellaista ei kannata säveltää. Sehän saa vaan bändin kuulostamaan huonolta. Eli musaa täytyy säveltää aina siinä viitekehyksessä, missä ollaan, ja niiden kundien kanssa, jotka mukana ovat. Joka bändissä on joku taiteellinen johtaja, joka pyrkii viemään musaa sinne minne hän haluaa, mutta jos muut eivät siihen kykene tai halua, niin sitä aiheuttaa vain ongelmia. Tämä on varsinkin monen uuden bändin ongelma. Kyllä esimerkiksi Metallicasta kuulee jo alkupään tuotannosta heti, että tässä on ryhmä jäbiä, jotka kaikki haluavat mennä samaan suuntaan ja kimpassa. Koko homma on tehty kaveruuden puristuksella, että helvetti tämä on nastaa ja tästä muuten tulee vielä jotain. Eli vertauskuvallisesti jos sinulla ei ole sopivaa vasaraa jolla lyödä naula seinään, niin sinun pitää miettiä, että olisiko sinulla pora, millä ruuvatakin ruuvi sen sijaan. Nightwhish-rykmentissä tämä ajattelu toteutuu erittäin hyvin. Esimerkkinä tästä on se, että koska minulla on täysin oman tyyliseni tapa soittaa akustista ja särötöntä kitaraa, niin sitä hyödynnetään levyillä ja lavalla, vaikka meillä on parikin taitavaa kitaristia. Tästä syystä minulla on käytössä nämä kaksikaulaiset, joissa on sekä basso että kitara.

- Levyttämään –

Nyt kun meillä oli levytysdiili ja biisejäkin riittävästi, niin tarvitsimme bändiin tietenkin uuden kitaristin. Tiesimme, että kyllä keikkoja alkaa tulla heti kun levy vaan saadaan julkaistua ja että tämä momentum pitää saada hyödynnettyä. Noin kuukauden päivät pestiä hoiti Matti Komulainen, mutta koska meidän biisit olivat rakenteeltaan aika erikoisia ja vaikeita ottaa haltuun, niin Matti jäi suoremman rockin miehenä melko nopeasti pois. Kitaristiksi löytyi Mako eli Marko Happonen, jonka näimme soittamassa Crash-nimisessä bändissä Nuorisokeskuksella. Varsinkin muut jätkät innostuivat Makon nopeista sormista todella paljon, joten paikka oli täytetty. Myös bändin nimi muuttui Flamingon jäbien ehdotuksesta Tarotiksi. Se oli hyvä kansainvälinen nimi, joka taipui myös suomalaisten suuhun. Itsevarmoja kun olimme, niin tähtäsimme heti kansainvälisille markkinoille ja muunsimme myös omat nimemme kansainvälisemmäksi. Minusta tuli Markon sijaan Marco ja Sakarista väännettiin Zachary. Markosta tuli Conan-elokuvassa olleen Makon innoittamana Mako H ja Pekka Kinnusesta tuli Pecu Cinnari. Tukathan meillä oli olleet isot ja pöyheät jo pitkään, mutta nyt vedettiin vielä lisää leopardihousuja, nahkaa ja muuta tukkaheavy-meininkiä päälle ja tietenkin paljon hiuslakkaa. Sakuhan sanoo bändin ulkonäön olleen tuolloin ”kollektiivinen hirvitys”. Tietyllä tavalla se oli myös laskelmoitua kun yhdistimme new wave of british heavymetallin ja Bon Jovin tai Europen tyylisen ulkonäön. Erotuimme varmasti muista ja jäimme siten ihmisten mieleen. Itse eka sinkun tekemiseen ei Mako kuitenkaan osallistunut, vaan Saku soitti molemmat kitarat. Olihan se eka levytyssessio melko siisti kokemus tervolaisille jäbille. Biisin nimi oli Wings of Darkness, ja se levytettiin MTV:n studiolla Ilmalassa Helsingissä alkuvuodesta 1986. Biisi oli Sakun ja minun yhteinen ja minä tein siihen sanat. Käytimme studioaikaa tämän singlen tekemiseen kaksi päivää ja koko homma vedettiin aika pitkälti live-meiningillä. Miksaajana toimi Jari Laasanen, joka antoi meidän vetää aika vapaasti omalla tyylillämme. Paikalla oli myös Kassu Halonen, jonka tehtävänä oli koutsata minua lauluosuuksissa. Asuimme ensimmäistä kertaa bändinä hotellissa, joten siitä tuli revittyä kaikki mahdollinen poikamainen ilo irti. Tämä Pasila-hotellihan sijaitsee vieläkin samassa paikassa lähellä Maikkaria. Tuli hankittua tietenkin juotavaa ja sitten humalapäissään alkoi riehuminen, joka oli tuolloin kuitenkin vielä melko viatonta puuhastelua. Juoksimme käytäviä toistemme perässä ja ajelimme hissillä nakuna. Siirsimme tuolin hissiin ja sitten joku siihen ilkosillaan istumaan. Kun hissi tilattiin alas, niin oven auetessa ihmisten ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Sen isompaa hämmennystä emme silloin kuitenkaan vielä saaneet aikaiseksi.